Makuuhuoneen joulusiivous


Mikään ei ole niin ihanaa kuin puhdas ja raikas, rakas koti. Tässä sinulle hyvät vinkit makuuhuoneen suursiivoukseen, ja näillä ohjeilla pärjäät kyllä mainiosti muidenkin huoneiden siivouksessa!

Makuuhuone kannattaa siivota perusteellisesti ainakin pari kertaa vuodessa; esimerkiksi ennen juhannusta ja nyt ennen joulua on sopiva väli. Makuuhuoneessa on paljon tekstiilejä, jotka keräävät pölyä, joten suursiivous on aina välillä paikallaan. 

Ensimmäiseksi laita soimaan suosikki joulukappaleitasi. Siivouskin sujuu kuin itsestään, kun rallattelet samalla hyvää musiikkia ja saat samalla kivan joulufiiliksen!

Aloita makuuhuoneen siivoaminen sängystä. Laita lakanat pesuun ja samalla voit pestä myös tyynyt ja peitot. Tyynyt tulisi muuten pestä vähintään kolmen kuukauden välein, peitolle riittää hyvin pari kertaa vuodessa. Mahdolliset talvipakkaset kannattaa ehdottomasti käyttää myös hyödyksi, mikäli et ehdi pestä; muutama tunti ulkona talvipakkasessa tappaa pölypunkit tehokkaasti ja lisäksi saat sen ihanan raikkaan ulkoilman tuoksun johon on mukava pedata puhtaat lakanat! Vaihtoehtoisesti tunti 60° saunassa hoitaa saman asian ja pölypunkit saavat kyytiä. Myös patjat voit viedä hankeen tai vaikka parvekkeelle tuulettumaan siksi aikaa, kun siivoat huoneen muutoin. 

Seuraavaksi on vuorossa verhot ja matot. Verhotkin kannattaa pestä aina aika-ajoin, jos ne ovat kovin pölyiset, etenkin kangasverhot keräävät pölyä melkoisesti. Muuten riittää kevyt imurointi tai ulkona tuuletus hyvin. Matot imuroidaan ja viedään ulos, kopistellaan ja jätetään sinne siivouksen ajaksi.

Pölyt pyyhitään kaikilta pinnoilta; siis ihan kaikilta pinnoilta! Työskentele ylhäältä alaspäin. Pölyhuiskalla voit pyyhkäistä katon ja seinät, nihkeällä siivousliinalla kaikki makuuhuoneen muut pyyhittävät pinnat; yöpöydät, koriste-esineet, taulut ja valaisimia unohtamatta. Ethän unohda myöskään lattialistoja, ne keräävät pölyä aikamoisesti, sillä niitä tulee tuskin muulloin pyyhittyä kuin suursiivouksien yhteydessä. Lopuksi imuroidaan sänky, sen runko ja patjat (tai tamppaa ne reippaasti ulkona) sekä lattia; siirtele huonekaluja tarvittaessa niin, että jokainen kolo tulee imaistua. Jäljelle jää enää kostealla lattian pyyhintä.

Sitten vain pestyt tai tuuletetut peitot ja tyynyt petaukseen, puhtaat lakanat sänkyyn, matot takaisin lattioille ja voila! Pölytön ja raikas makuuhuone jouluksi, jossa ei takuulla enää nenäkään tuhise, ainakaan pölystä. 

Raikkaita ja rauhallisia unia,